Kartta - Al-Salt (As Salţ)

Al-Salt (As Salţ)
Al-Salt tai As-Salt on kaupunki Jordaniassa Al Balqa'n kuvernoraatissa pääkaupunki Ammanin länsipuolella. Sen asukasluku oli vuonna 2018 107 874 ja sen asukkaista noin 35 % on kristittyjä.

Hellenistisellä kaudella ja Rooman valtakunnan aikana nykyinen al-Salt tunnettiin nimellä Gadara. Nykyinen nimi al-Salt lienee johdettu roomalaisaikana käytetystä nimestä Regis Saltus, joka viittasi kruununmaihin Palaestina Priman provinssissa. Ensimmäinen maininta al-Saltista historiallisissa lähteissä on vuodelta 1118. Maininta liittyi Jerusalemin kuningas Baudouin II:n ja Damaskoksen atabegin Zahir al-Din Tughtiginin neuvotteluihin aselevosta. Muslimihallitsijat rakennuttivat al-Saltin linnoituksen Ra's al-Amir -kukkulalle vuonna 1220 ja Egyptin mamelukkihallitsija Baibars laajensi linnoitusta valtakaudellaan. Kaupunki kukoisti mamelukkien valtakaudella ja kaupungista oli kotoisin useita al-Salti-nimellä tunnettuja oppineita. Kaupunki taantui Osmanien valtakunnan alkuaikoina ja Egyptin hallitsija Ibrahim paššan sanotaan tuhonneen kaupungin linnoituksen hänen hallitessaan Syyriaa vuosien 1831 ja 1840 välillä. Linnoituksen rauniot ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Osmaniviranomaiset pyrkivät elvyttämään al-Saltin aluetta 1800-luvun lopulla. Sen merkitys kasvoi ja kaupunkiin saapui muuttajia esimerkiksi Damaskoksesta, Hamasta, Nabluksesta ja muualta Palestiinasta. Monet etenkin Palestiinasta muuttaneet olivat kristittyjä useista kirkkokunnista. Valtio ja lähetyssaarnaajat perustivat kaupunkiin kouluja, mikä teki al-Saltista alueellisen koulutuksen keskuksen. Jordanian ensimmäinen toisen asteen oppilaitos perustettiin al-Saltiin vuonna 1925. Al-Salt oli myös paikka, jossa brittiläinen Transjordanian ja Palestiinan valtuutettu sir Herbert Samuel julkaisi Transjordanian šeikeille suunnitelman Transjordanian itsehallinnosta.

Al-Salt lisättiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2021.

 
Kartta - Al-Salt (As Salţ)
Kartta
Google Earth - Kartta - Al-Salt
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Al-Salt
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Al-Salt
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Al-Salt
OpenStreetMap
Kartta - Al-Salt - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Al-Salt - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Al-Salt - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Al-Salt - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Al-Salt - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Al-Salt - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Al-Salt - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Al-Salt - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Al-Salt - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Al-Salt - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Jordania
Jordanian lippu
Jordanian hašemiittinen kuningaskunta eli Jordania (الأردنّ, Al-ʼUrdunn) on valtio Lähi-idässä Israelin, Saudi-Arabian, Syyrian ja Irakin naapurina. Alue tunnettiin aikaisemmin nimellä Transjordania.

Jordanian aluetta ovat hallinneet vuosisatojen aikana monet Välimeren ja Lähi-idän suurvallat Egyptistä ottomaaneihin. Maailmansotien välisen ajan se kuului Britannian etupiiriin. Jordaniaa johtaa kuningas Abdullah II, joka peri valtaistuimen isältään kuningas Husseinilta tämän kuoltua vuonna 1999. Hussein johti maata lähes 50 vuoden ajan vuodesta 1952 vuoteen 1999.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
JOD Jordanian dinaari (Jordanian dinar) دا 3
ISO Kieli
AR Arabian kieli (Arabic language)
EN Englannin kieli (English language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Israel 
  •  Mesopotamia 
  •  Palestiina 
  •  Saudi-Arabia 
  •  Syyria